AJANKOHTAISTA
Martti Kuhasta Pihtiputaan
Tuiskun puheenjohtaja
Kolmen vuoden päästä
kunnioitettavat 100 vuotta täyttävä yleisseura Pihtiputaan Tuisku
vaihtoi puheenjohtajaa. Viisi vuotta seuraa luotsannut Juha Turpeinen
siirtyi johtokunnan rivijäseneksi. Hänen tilalleen valittiin
paikkakunnan "hiihtävä hevosmies" Martti Kuha. Kuha saatiin vuosien
houkuttelujen jälkeen puhuttua ympäri, tosin hänen oman tulkintansa
mukaan väliaikaiseksi ohjastajaksi.
- Sillä omissa hinkseleissä on jo
ennestään monen monta järjestötoimintaa. Lähivuosien tavoitteena
yleisseuran johtoon on löytää nuorempaa ja mielellään naisjohtajuutta.
Eihän näitä hommia tarvitse pelätä. Ottaa vaan miellyttävänä haasteena,
lähinnä nuorison liikuttamisen hyväksi ja tehdä sen mihin rahkeet
riittävät. Puheenjohtajana yritän tehdä itseni tarpeettomaksi. Eli saada
seuran toimimaan itsenäisten jaostojen kautta. Kuten tälläkin hetkellä toimivat, varsinkin vahvimmat
urheilujaostot, Kuha kertoi.
Ensimmäisinä työsarkoina
Martti Kuha näkee seuraavat kohdat:
1) Rakentava yhteistyö
kunnan, Keihäskarnevaalit ry:n, tiedotusvälineiden, paikkakunnan muiden
urheiluseurojen, yhteistyökumppaneiden, seuran omien jaostojen ja
jäsenistön kesken
2) Talouden tervehdyttäminen
3) Paikkakunnan
urheiluharrastusolosuhteiden kohentaminen
4) Arvokisojen
järjestäminen, mikä osaltaan auttaa omien
junioreiden edelleen kehittymistä
Martti Kuha tulkitsi
tuoreeltaan, että seura on suurten haasteiden edessä.
-
Niemenharjun tanssitoiminnan hiivuttua ja seuran omistaman toimitalo
Jukolan raskaat kiinteistökulut vaativat uusia taloudellisen toiminnan
tukijalkoja. Niitä ovat vilkas Bingo-toiminta ja Jukolan Kuntosali.
Muita haasteita tuovat pitkäaikaisten urheilun "työmyyrien" vaihtuminen,
niin kunnissa kuin Keihäskarnevaaleillakin.
- Pihtiputaan, kuten koko
Wiitaseudun urheiluseurojen, on syytä olla hiukan huolissaan, koska
seutukunnan molemmat liikuntasihteerit ovat jäämässä eläkkeelle ja
mahdollisesti liikuntatoiminnan hallinnointi laitetaan kunnissa uusiin
puihin. Tämä on seurojen toiminnalle uhka tai mahdollisuus. Mikä
pitääkin kääntää seurojen välisellä yhteistyöllä
mahdollisuudeksi, Kuha aprikoi.
Muilta osin Pihtiputaan Tuiskun
toimintasuunnitelmassa 2012 järjestetään suurimpina tapahtumina mm.
piirinmestaruushiihdot 18.-19.2. Toukokuussa on piirinmestaruusmaastot?
ja normaalia ajankohtaa aikaisemmin järjestettävät
Pihtiputaan Keihäskarnevaalit 14.-17.6.
Seurassa ovat yleisurheilu-,
hiihto-, palloilu-, suunnistus-, kunto- ja bingojaosto. Talousarvio
pyörii yhteensä noin 200 000 euron budjetilla. Jukolan tilat ja
Niemenharjun tanssilava ovat juhla- tai kokoustapahtumiin
vuokrattavissa.
-
Mahdolliset tiedustelut: Martti Kuha
p. 0400 646266
MUUTA AJANKOHTAISTA:
JUKOLAN KUNTOSALI on avoinna:
ma-to klo 9-21
pe klo 9-20
la ja su 10-18
BINGO torstaisin Jukolassa klo 19:00
Tuiskun toiminnasta on
tietoa myös Kotiseudun Sanomien Urheilu-palstalla.